Vahvaa äänituotanto-osaamista

Dubbaustoiminta

Werne on Suomen johtava ja kansainvälisestikin arvostettu elokuvien ja videoiden jälkiäänitysstudio. Asiakkaitamme ovat useat tunnetut kansainväliset elokuvayhtiöt. Varsinaisten äänitöiden ohella otamme vastuun myös kääntämisestä ja ohjaamisesta sekä hoidamme Suomen ammattitaitoisimmat näyttelijät jälkiäänitystuotantoihimme. Tarjoamme kieliversioita useilla muillakin kielillä, mm. Ruotsiksi, Norjaksi, Tanskaksi ja Hollanniksi.

Äänen jälkituotanto

Tarjoamme uusimpaan tekniikkaan perustuvaa äänen jälkikäsittelyä elokuviin, peleihin, tv-ohjelmiin ja mainoselokuviin. Monipuolinen osaamisemme kattaa dialogin jälkiäänityksen, tehosteiden, tuotantomusiikin, foley-tehosteiden äänityksen sekä miksauksen 5.1 ja 7.1-monikanavaäänenä.

Äänisuunnittelu

Tuotantoformaatista riippuen on ääniraidan merkitys tunnelmanluojana kiistaton. Ääniraidan tarkoitus on tukea elokuvasi tai pelisi taiteellista linjausta sekä draaman kaarta. Äänisuunnittelijamme ovat mukana tuotannossasi esisuunnittelu vaiheesta asti, jotta lopullisen ääniraidan tyyli saadaan vastaamaan alkuperäistä ohjelmalinjausta sekä tehostamaan ja tukemaan draaman kaarta. Kymmenien vuosien kokemuksella suunnittelijamme luovat sinulle modernin ääniraidan ja pyrkivät tuomaan ajoissa esille tuotannon muihin osa-alueisiin liittyviä seikkoja.

Ota yhteyttä:

Äänituotannot:
Jaana Hovinen
+358 4054 70284, jaana.hovinen(at)streamteam.fi